Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Kotivideot ja Some!

Viime päivinä olen keskittynyt nauhoittelemaan musavideoita kotioloissa. Ipad on osoittautunut hyväksi työkaluksi tähänkin hommaan. Muutenkin tekniikka on kehittynyt upeasti viime vuosina ja YouTubevideoiden teko onnistuu lähes käden käänteessä. Tällä viikolla piti viilata yhtä kappaletta oikein huolella ja tällä kertaa myös täytyi säätää valoja ja vaikka mitä. Kun videoita alkaa olla jo jonkin verran, niin myöskin tuo visuaalinen puoli on tärkeämpää koko ajan. YouTubessa näkee loistavalla laadulla toteutettuja videoita ympäri maailmaa, joten omakin rima tulisi nostaa korkealle. Niinpä aikaa vierähtää työhuoneen uumenissa todella paljon. Myös Someilu on tullut musahommiin jäädäkseen. Paitsi videoiden tekeminen, niin myös keikkojen ilmoittelu ja esimerkiksi tällaisten keikkablogien kirjoittelu on lisääntynyt vuosi vuodelta. Keikkojen mainostus on hyvin pitkälle siirtynyt nettiin ja Faceen. Lehti-ilmoittelua on toki vielä jonkin verran, mutta aina ei edes pyydetä julisteita keikkapaik